Novelli 1: Tappio
Olipa kerran pikkuinen Krista. Han kirjoitteli lahes saannollisesti elamansa kurjista kiemuroista yleiseen jakeluun tuonne Internetin ihmeelliseen maailmaan. Eraana paivana han sai idean: mitapa jos Krista ei sina paivana kirjoittaisikaan mitaan, vaan antaisi tuhansien kuvasarjojen puhua hanen puolestaan. Toisin sanoen, pikku-Krista keksi nauhoittaa asiansa videon muotoon. Mika mahtava keksinto!
Niinpa han eraana iltapaivana otti kameran kauniiseen kateensa, ja kokeili milta tuntuu kerrankin esiintya kameran edessa ilman valmista kasikirjoitusta. Noh, eipa se kovin hyvin onnistunut. Mutta Krista ei luovuttanut. Kerta toisensa jalkeen han yritti ja yritti, laittoi nauhoituksen paalle ja sammutti taas hetken kuluttua. Siirsi juuri tallentuneen videopatkan bittimaailman syvempiin syovereihin, taikoi pois tasta hetkesta. Mutta mikaan ei tuntunut kelpaavan. Joka kerta tapahtui jotain, mika pakotti pikku-Kristan painamaan stop-nappulaa ja aloittamaan taas uudestaan. Ja uudestaan. Ja uudestaan. Ja uudestaan...
Mutta sitten tapahtui jokin hyvin tarkea kaanne tuossa turhauttavan pitkassa elaman kuvauksissa. Nimittain hetki, jolloin Krista ei painanutkaan tuota punaisen paholaisen pysayttavaa nappulaa, vaan han jatkoi hiljaisesta hetkesta huolimatta, antoi kameran pyoria ja naytteli mukana, niin kuin kuka tahansa ammattilainen
Ja siita se sitten lahti. Krista onnistui kuin onnistuikin kertomaan turhan tarkeat asiansa liikkuvaan kuvaruutuun, jopa niinkin pitkasti, etta tuloksena oli kokonaiset viisi videopatkaa! Krista oli innoissaan ja hykerteli itsekseen ajatellessaan, etta pian nuo ikimuistoisen ensimmaiset omakuvaukset olisivat muidenkin nahtavilla. Intoa taynna han tarkasteli nauhoituksen tuloksia tietokoneelta. Eivathan ne taydelliset olleet, mutta Kristaa itseaan ne naurattivat kovin.
Krista kuitenkin tiesi, etta videoiden lataaminen oli hyvin hyvin hidasta puuhaa, niinpa han keksi itselleen pienia askareita siksi aikaa. Aika kului. Ja kului. Ja kului. Mutta videota ei vain ilmestynyt. Mikas kumma tassa nyt on, ajatteli Krista itsekseen. Kerta toisensa jalkeen han yritti tuskastuneena saada kuvajaisensa perille tuonne outoon ja salaperaisen kummastuttavaan maailmaan.
Mutta kaikki hissit taisivat olla rikki, portaatkin korjauksen alaisena, nimittain tuloksia ei vain syntynyt. Turhautuneen raivoissaan pikku-Krista joutui kysymaan apua eraalta ystavaltaan satojen kilometrien takaa. Krista nimittain tiesi, etta pikku-Milla voisi olla hanen pelastuksensa tassa asiassa.
Apua tuli, se kaytettiin hyvaksi, ja odotettiin uusia tuloksia. Mutta mikaan ei vain kertakaikkiaan tuntunut auttavan pikku-Kristan ongelmaan. Viela seuraavanakin paivana han yritti ja yritti kaikin keinoin saada ainutlaatuiset videonsa Internetin julmaan maailmaan, mutta turhaan.
Kristan oli pakko luovuttaa tehtavansa suhteen. Voihan itku ja parku! Tappio oli selva, tietotekniikka oli saanut era- ja otteluvoiton pitkan kamppailun jalkeen. Tama oli pikku-Kristan vaikea niella. Mutta pakkohan se oli hyvaksya, kun ei mikaan muu keino siihen tepsinyt. Kristan ei auttanut muu kuin myontaa, etta tappio oli rankka rakastaja.
Sen pituinen se.
Novelli 2: Herkkuhetket
Tyota ja raatamista, koska paasee kotiin? ajatteli Krista vasyneena. Oli niin yksitoikkoista. Han ei ymmartanyt mita muut ihmiset puhuivat, tyotehtavat olivat aina samat, ja hedelmat menettivat merkityksena toistensa seurassa.
Paiva oli kuitenkin ollut tietylta osin hyvin mielenkiintoinen. Krista oli nimittain paassyt tekemaan jotain aivan uutta ja hirvean mielenkiintoista: salaattileivosannoksia, kuten han itse niita nimitti. Pikku-Krista ei ollut koskaan aikaisemmin elamassaan nahnyt mitaan vastaavaa.
Kyseessa oli niin sanotusti salaattirasiaan rakennettu kerrosleivos, useita purkkeja tietenkin. Muovisten rasioiden kansiin painettiin kiinni ensin pienet, muoviset, valkoiset haarukat. Pikku-Krista tarvitsi aluksi hieman apua naiden laittamisessa, silla niissa oli tietynlainen tekemisen tekniikka, jota vaadittiin onnistumisen elamykseen.
Kun ensimmainen vaihe oli saatu hoidettua, oli vuorossa kayttaa tuota toisinaan niin mukavaa, toisinaan niin kamalaa tayttopussukkaa, jonka avulla saadaan aikaan niin niin hienoja kuviopursotuksia ynna muita jannittavia elementteja. Ei se toki vaikeaa ollut, mutta noissa erilaisissa olosuhteissa Kristan on vaikea hallita tuttujakin asioita.
Vieresta mallia katsellen Krista tekee niin kuin pitaa, ja lisaa hedelman paloja pursotetun kreemin paalle. Ja kaataa jotain punaista kastikkeen omaista ainetta naiden peitoksi. Vuoroon tulee puolivali, eli toisin sanoen perustusten paalle rakennetaan lattia. Kastellaan tuo suorakulmion muotoinen litteahko pohjapalanen, asetetaan perustusten paalle, ja horsotetaan vahan lisaa kreemia. Talla kertaa pikku-Krista laittaa sita runsaammin, niin kuin mallia nayttava seta teki. Ja lopulta koristellaan kaikella pienella, kivalla ja sopolla somisteella et voilà! Salaattileivosannos on valmis! Kylla on herkullisen nakoinen, ajatteli pikku-Krista.
Siita eteenpain aamupaiva jatkuikin taas hyvin normaaliin tapaan. Kunnes kello alkoi olemaan hieman yli yksitoista, eika ollutkaan enaa oikein mitaan tyota mita tehda. Poydatkin oli jo siivottu, Krista ei oikein tiennyt mita olisi pitanyt tehda. Han vain halusi kotiin, mutta todennakoisyys ennenaikaiselle lahtemiselle oli hyvin pieni. Vaikka olihan han kerran paassyt lahtemaan puoli tuntia ennen tyoaikansa loppumista. Pienet sille siis.
Joku kutsuu pikku-Kristaa nimelta, ja tytto kaantyy katsomaan aanen suuntaan. Se on itse Herra Isopomo, Herra B. Han nayttaa erasta tuotepakkausta ja kaskee maistamaan. Noh, mikas siina, mika ettei, ajattelee Krista varuillaan, silla kyseessa oli kahvilla maustettuja Eclairseja.
Pureskellessaan ensimmaista palaa, kahvin vahva aromi puskee suuhun kaikella sen omistavalla voimallaan. Huh, ei ollut Kristalle mikaan parhain makuelamys. Herra B hakee verrokkiryhmaksi toisia samanlaisia kahvi-eclairseja. Ensimmaiset olivat tuotu jostain muusta liikkeesta, ja niiden sisalla oli ymmarryksen mukaan kahvijaateloa, mutta nama toisena tulleet herkut olivat herkkupajan omia tuotteita, joita pikku-Kristakin muisteli pakanneensa jokusen kerran. Talla kertaa, tuo makuelamys oli paljon miellyttavampi, silla kahvin aromia ei ollut niin paljoa. Hyvaa! ajatteli Krista iloisen yllattyneena.
Heti peraan Herra Isopomo hakee kaupan puolelta kaksi pakkausta, ja kyselee muilta miten kysytaan englanniksi "onko sinulla nalka?" Krista kylla ymmartaa miehen tarkoitusperat jo ihan muun maan kielellakin, mutta odottaa kuitenkin kohteliaasti vieressa. Vuorossa on lettukestit!
Ensin otetaan esille pienemmat "letut", joita vieraan maan kielella Crêpes-tuotteiksi kutsutaan. Herra Isopomo laittaa ne mikroon, selittaa samalla kaikkea turhaa, ja hakee sokeria seka hilloa. Ensimmainen pieni lettunen menee sokerin kanssa, ja Krista tunnistaa maun selvasti letuiksi. Seuraavaksi han maistaa tuon oudon hillon kanssa samaa lapyskaa. Ei niin hyvaa hilloa, mutta syotavaa kuitenkin pikku-Kristan mielesta.
Toisessa paketissa on isompia lettuja, mutta nailla on erilainen nimi, Gallettes (mikali pikku-Krista nyt oikein muistaa tata synnintunnustusta kirjoittaessaan). Ensimmainen puraisu ja se on siina. Hyi olkoon, ajattelee Krista ja yrittaa pitaa naamansa peruslukemilla. Suolaista, hyvin suolaista. Herra Isopomo selittaa etta se on suolaista, ja se syodaan yleensa voin, pekonin, sienten tai muiden vastaavien kanssa. Se siita sitten, ei kiitos enempaa.
Krista odottaa poydan vieressa kun Herra B katoaa jonnekin pain leipomon suuntaan. Nalka alkaa huutaa ilmi itseaan pikku-Kristan vatsassa, silla alkupalat olivat herattaneet kevyesti torkkuneen nalan tunteen. Herra Isopomo palaa takaisin, mukanaan hanella on kaksi leipaa, toinen hyvin tavallisen nakoinen, toinen on iso ja omituisen muotoinen. Mutta tuttu, silla Krista oli eraana kauniina koulupaivana tehnyt opettajan kaskysta katselmusta tuon maan leipakulttuuriin, ja valinnut kyseisen muotoisen leivan kokeilukappaleeksi.
Herra Isopomo nayttaa omituista leipaa, se on Fougasse. Krista ottaa siita palasen ja maistaa. Mmmmmmm... se on kuin pitsaa, ajattelee han. Kristan mielesta siina on samat maut, mutta ne esiintyvat vain omituisen leivan muodossa. Sitten he siirtyvat toiseen leipaan, joka on kovin vaalea, mutta jonka sisalta paljastuu kansipalaa nostaessa jotain vihreaa vanaa. Kyseessa on valkosipuliyrttileipa, joka on viela jopa lammin! Krista maistaa sita mielellaan, se on erittain hyvaa, mmmmm....
Sitten herra Isopomo katoaa taas kaupan puolelle, ja Krista ottaa "salaa" toisenkin palasen. Mies palaa takaisin neljan muun leivan kanssa, ja pikku-Kristan silmat meinaavat nayttaa jarkyttyneita merkkeja. Ei tarvitse maistaa naita, sanoo mies Kristan helpotukseksi. Huokaus vain, ja sitten taas kuunnellaan miehen kertomuksia tuotteista. Ja sitten Krista paaseekin jo kotiin.
Eika siina viela kaikki! Lisaksi pikku-Krista sai myos tana torstaisena paivana maistella vaikka mita. Valikoimiin kuului muun muuassa suklainen tartelette seka lehtevasta taikinasta tehty leivos.
Voi sita onnen autuutta mita pikku-Krista "joutuukaan" kokemaan jokapaivaisessa tyossaan.
Novelli 3: Le Black William
Tana torstaisena paivana sai pikku-Krista kokea jotain innostavan mielenkiintoista. Vaikka tunteja tyossa oli kahdessa erassa, ei toinen puolisko tuntunut ollenkaan niin pitkalta kuin ensimmainen. Yksinkertaisen tylsaa tyota tehdessaan Krista jutusteli samalla kompelosti kahden muun tyontekijan kanssa. Kompelosti siina suhteessa, silla naiden ihmisten ymmartaminen oli hyvin hankalaa ilman kunnollista tulkkia. Ja tuo samainen ymmarrys kulki molempiin suuntiin.
No kavi kuitenkin niin, etta piakkoin tuli Herra Isopomo paikalle siihen nimenomaiseen huoneeseen, ja kutsui jalleen kerran pikku-Kristan luokseen. Tanaan Krista saisi tehda miehen kanssa kakkuja! Mies naytti kuvaa ja reseptia, selitti samalla kaikkea. Ja sitten aloitettiin.
Ensin Krista paasi karamellisoimaan paarynakuutioita. Mikali han oikein muisti opinahjonsa oppitunneista, tieteellinen termi talle sokerin ruskistumiselle oli nimeltaan Maillardin reaktio. Miksi moinen mieleen hiipi, sita ei pikku-Krista tiennyt, vaan kattilan pohjaa jalleen riipi. Oli monivaiheinen tama kakunteko. Oli suklaan sulattamista, kerman vatkaamista ja toisen eran kuumentamista... kerta kaikkiaan montaa eri asiaa piti tehda, enimmakseen Herra Isopomon toimesta.
Mutta tekemaankin Krista kylla paasi, vaikkakin isoksi osaksi vieresta katsoi. Eihan se katselu hanta mitenkaan haitannut, mielellaan han vieresta seurasi miten asioita tehtiin. Mutta nyt han sai tekemisen makua, kun kakkuja vaansi ensin laittamalla paarynat, sitten suklaisen kreemin, valipohjan seka loppupaalliskreemin.
Niin han loppuajan niita teki. Ja yllatyksekseen Herra Isopomo tiedusteli, halusiko pikku-Krista reseptin itselleen, omakseen. Siitahan Krista innostuikin. Tottakai! han ajatteli mielissaan. Niinpa han vastasi myontavasti miehelle. Se olisikin eri asia, osaisiko pikku-Krista tehda samanlaista kotonakin. Se tulisi olemaan hyvin suuri mysteeri.
Ja mista juontuu nimi Le Black William? Sita ei Krista ei tiennyt. Han tiesi ainoastaan, etta se oli hanen tekemiensa kakkujen nimi.
Eli loppu hyvin kaikki hyvin.
Vaikka kestikin monen monta paivaa, ennen kuin pikku-Kristasta kuului mitaan tuolla Internetin ihmeellisessa maailmassa, niin sen voi ainakin sanoa, etta ilman ahaa-elamyksen aiheuttamaa innostusta kuvata videota itsestaan, Krista ei olisi saanut avarrettua mieltaan.
Nimittain, naiden lahes kuukauden paivien jalkeen, Krista loysi elamaansa toisenkin valon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti