Normipaiva

Rakas paivakirja, tanaan oli normipaiva.

Riittaako tama vai vielako jatkan?

...no ehka sitten taman kerran...


"Spider spider on the wall.." eli hyvin lyhyt novelli siita kuinka seinallani oli hamahakki.
Eilen illalla, nukkumaan mennessa huomaan oven vieressa seinalla hamahakin. Tummanruskean ja pelottavan nakoisen hamahakin. Joka oli hirmu iso. Liian lahelta mitattuna mun peukalon ylaosan kokoinen (ylimmasta nivelesta ylospain). Siina alkaa vahan hikoiluttaa, kun miettii miten sen sais parhaiten pois. Kokeilen vanulapulla. En paase kymmenta senttia lahemmas kun alan janistaa.

Eteen, taakse, eteen, taakse... lasken lopulta vanulapun hyllylle ja luovutan sen yrityksen. Ehka vessapaperilla? Tuskinpa, yhta pahaa se yritys kuitenkin mulle tekee. Pitaiskohan kysya Fifilta apua? Tai Gwenilta kun sekin on kotona?

Ah, meika menee vessaan pesee hampaita, ehka ma keksin jotain. Ja siina samassa mun pelastukseni tulee! Catherine tulee makkarista olkkariin pain, yritan nopeesti hoitaa pesuhomman loppuun asti, etta ehdin kysymaan apua ennen kuin aiti menee takaisin "nukkumaan".

Mina ehdin!

"Uhmmm... there is a... very big spider on my wall..." osoittelen huoneeseeni pain.
"Oh," sanoo han ja hakee vessasta jonkin ratin tai muun vastaavan, tulee huoneeseeni ja ottaa hamahakin liinan sisaan. Kylmat vareet vaan kulkee selkapiissa.
"Yuck."
"You don't like spiders?"
"No!"

Hyi. Ja mikali ette usko etta se oli kamala niin alapuolella on todiste.

"Nuku vain, nuku vain..." lauleli han, sulosointuisella aanellaan... Odottaen tulevaa iskuaan...

Eilisesta viela sen verran etta ei tullu kirjotettua sanastoja missaan muodossa. Natti paiva kun oli, niin ulos ma menin ottamaan vahan aurinkoa ja kirjottelemaan paatani tyhjaksi eraasta inspiraation poikasesta. Talla kertaa mulla oli kylla aurinkorasvaakin mukana, ja enpas palanutkaan, vaan kauniin rusketuksen ainakin kasivarsiin sain. Paankin muistin suojata aika alkuvaiheessa :)

Ja jos siirrytaankin sitten tahan paivaan... Kun kahden vapaapaivan jalkeen menee taas toihin, mita voikaan odottaa? Ei mitaan kauheen hyvaa ainakaan. Mun onnekseni oli kylla hyvin hiljainen paiva, eli ei tarvinnu tehda mitaan kymmenta eri asiaa. Mutta oli kylla toi tuntuma vahan taas hukassa.

Nimittain ensin unohdin laittaa mansikkatarteja pakatessani aluskartongit mukaan. Tajusin sen sitten viisi minuuttia sen jalkeen kun olin ne toiseen huoneeseen vienyt. En sitten uskaltanut/kehdannut mitaan ilmoittaa kenellekaan, joten toivoin vain paniikissa ettei kukaan huomaisi asiaa. Eika vissiin huomannutkaan (tein vaarin, tiedan sen, mutta selviytymisvaisto otti vallan... ja minkas ihminen vaistolleen voi ;D ).

Mansikka- ja hedelmaleivoksia siirtaessani pakkauksiinsa osuin kadellani yhteen pieneen leivokseen, johon sitten jaikin kiva monttu. Hups. Pari isoa palaa asetin vahingossa alustalle niin, etta niiden kaksi kulmaa otti kannen reunaan kiinni ja toisella puolella oli taas rutkasti tilaa. Tuplahups.

Mansikoita pilkkoessani yhdessa oli mukana mato. Tosin naytti aika kuolleelta. Kaipa se oli saanut hypotermian taalla Siperian olosuhteissa ja nukkunut sitten pois. Raukkaparka. Mutta en olis kylla kakkuuni sita halunnu.

Omenat. Ne kirotut omenapiirakkalaatat, joita on laittoman paljon, ja joiden yhden tekemisessa menee 15-20 minuuttia. Pari tuntiahan siina loppuviimeeks meni, sormetkin rakasti sita tyota ihan alyttomasti. Asettele siina sitten niita paloja ku kourat on umpijaassa eika tuntoakaan ole paljoa jaljella. Saako korvauksia jos tyokyvylliset kadet menee kuolioon tyo-olosuhteiden takia?

Ja niista omenoista viela... Koneella ne oli ensin kuorittua ja rinkuloitu sivusuunnassa. Ennen asettelua ne piti aina halkaista kahtia pystysuunnassa, eli asetettavat omenapalat olivat kutakuinkin puolikuun mallisia (no ei nyt ihan mutta tajuatte varmaan). Ja hupsistakeikkaa, yks puolikas kasa teki kamikaze-hypyn lattialle. Plots. No enpa olis teitakaan halunnu mihinkaan laittaa. Kukaan ei tainnu onneks huomata. Ma kun tuppaan pudottamaan vahan kaikkea.

Ja mulla taitaa aina olla likaisin essu koko tyoporukasta. Mutta se johtuu osittain siita et ma en aina (lue: hyvin usein) jaksa nostaa niita pirun pelteja niin korkeelle. Etenkaan sillon kun niissa on tarpeeks paljon tavaraa mukana. Mun taytyy siis keksia pellille aina jokin tukivarsi itsestani, ja usein se sattuu olemaan joko lantio ja kyynervarret, taikka sitten rintakeha.

Neito pulassa, olen ma. Niinku tanaankin. Ma en saanu ees kylmion ovea auki :----) Hups. No se oli vahan tiukka. Ja mulla oli vaan yks kasi kaytossa. Mut vaikka nojasin melkeen koko painollani ku sita vedin ni ei kuitenkaan. Taa yks Vili Vilperi kulki siita just ohi ja kattos et onnistuuko, naytti vaan et tarvitaan lisaa voimaa, mut ma olin vaan niin heikko peikko etta han tuli antaa ovelle vahan vauhtia. Damn you door.

Ja tana samaisena paivana ma loppuviimeeks pakkailin erinaisia pakastetuotteita, ja nostin sitten varovasti kuus pienta "laatikkoa" samaan aikaan (suorakulmion muotoisia, lapinakyvia pakkauksia, kolme kummassakin kadessa ja nojautin niita toisiaan vasten). Ma en oikein viela hallitse noita monen lootan kantamisia ni naa paallimmaiset tuntu vahan hataralta kun ma hiljalleen ne kaikki poydalta nostin. Eikos sitten Herra Nallekarhu seuraillu mun puuhiani poydan toiselta puolelta ja alkanu sitten "laulamaan" sirkusmusiikkia. Mua alko vaan naurattaa.

Hedelmia lattialle, tyokaverit vahan tonttuja ja muuta kommellusta... ihan normipaiva siis.

Mut hei, sit me mentiin Antoniinan kanssa tyopaivan jalkeen Hyper U:hun, eli paikalliseen toiseen ostoskeskukseen, johon oli ehka joku 10-15 minuutin kavelymatka. Antoniina halus uuden webcameran, ja sielta loyty sellanen missa oli suomenkielista tekstia!!!

Taalla ei meinaan ollenkaan oo suomen kielta missaan, hyva jos englantia nakee. Jotenka tama oli siis ihkaharvinainen tapaus! Josta voimme paatella taman webcameran taytyy olla hyva jos suomen kielikin loytyy :D

Siella ostoskeskuksella oli ison iso kauppa, vahan niinku Prisma tai vastaava, naitten pienetn erikoisliikkeiden lisaks. Kaytiin siella vahan ostoksilla, kun ma jo kovin halusin jotkut sandaalit. Ja loytyhan sielta ihanat :) Ja samalla osteltiin tohveleita. Ihan vaan talvea varten ainakin itselleni, ei nyt sentaan taalla tohveleita tarvitse, sus siunakkoon!

                                                   Ai miten niin siella oli valikoimaa?

                                Tollaset hieeeeeeenot kiilakorolliset sandaalit maa ostin ^^
Mutta koska meidan (oletettavasti) ainut miespuolinen lukijamme tuskin tietaa mita kiilakorko tarkoittaa, niin iskalle vaan sitten tiedoksi, etta kysy aitilta tai googleta :D


Aurinkolasit ma sain hommattua eilen. Hirveen hankala loytaa mitaan oikeeta mallia kun ei tiia milta nayttaa ne paassa.. siella meinaan ei ollu peileja aurinkolasien yhteydessa :( Eli piti yrittaa peilata sitten toisista laseista. Tosi helppoa kun paassa on tummentavat lasit. Eihan noi vissiin kylla ihan taydelliset oo, mutta sanoisin etta 96,58 -prosenttisesti hyvat rillit.

Tallaset tohvelit ma sitten hankkisin. Siella oli vahan tylsia kuoseja, mutta naa vaikutti ihan kivoilta.


Ostarin jalkeen mentiin haukkamaan pikaista ruokaa paikalliseen makkariin! Siis McDonalds'iin, ei mihinkaan yleiseen makuuhuoneeseen... Mahto joku silminnakija ihmetella ku me otettiin ulkoa pari kuvaa rakennuksesta. Eeeeeihan me mitaan tollasta oltu koskaan ennen nahty... eihan vaan?

Siella oli vahan eri valikoima ku mita Suomessa (yllattavaa), ni ma en ees tienny mita olis pehmis ollu ranskaks, ja me sitten siella sisalla vahan ihmeteltiin etta mita otettais, ni yks tyontekija tuli jtn hopottaa (ihana sana), ja naytti meille sellasen itsepalveluautomaatin. Siina pysty maksaa kortilla, ja valikoida kuvien ja tekstin perusteella eri kategorioista mita halus tilata. Sit se tilaus meni niille sinne koneelle, toi automaatti sylki kuitin ja tilauksen ulos, ja sitten sielta tehtiin sellaselle erilliselle tiskille niita automaattitilauksia ja tuotiin sitten poytaan. Siina kuitissa oli se tilaus ja tilauksen nro, eli ei tarvinnu arvailla onko oikeeta safkaa vai ei. Aika katevaa ettenko sanois!

                            Antoniina ensin tilaamassa ateriaansa. Suomeen kanssa tallaset!

                                                            Mon ticket, s'il vous plaît!

Jaaaaaa mun upean mahtava ja terveellinen valipala-ateriani, eli pienet ranskikset, pehmista (mihin valkkasin etta ei pahkinaa, mutta niita tuli kuitenkin) ja sitten pieni kokis. Antoniina ei oikeen innostunu mun ranskisten dippaamisesta tohon pehmikseen.. Mutta se on hyvaa!


Kotimatkalla ostettiin vahan postikortteja (ihan vahan vaan...) ja sitten poikkesin yksikseni postista hakemaan merkkeja, kun Antoniinalla oli sen verta kiirus kotio, ku jonkun piti tulla sinne kylaan eika niilla ollu avaimia tai jotain. Ma yritin kylla saamien ohjeiden mukaan itsepalveluautomaatilta ostaa, mutta vaikka englannin laitoin kieleksi, niin enpa oikein onnistunut :D Kun siina oli vaihtoehto "Book of stamps" ni en ma ollu ollenkaan varma tarkottiko etta ma ostaisin jonkun postimerkkikirjan vai oikeesti postimerkkeja.

Yritin kysya viereiselta naiselta neuvoa mutta han ei osannu englantia, ja mun ranskankielinen avunpyyntoni oli kutakuinkin tallainen:
"Excuse-moi, tu parle anglais?"
"Non."
"Eeeeh... Je... acheter... uuuhhmm.. timbre..." *osoitan julistetta seinalla missa on postimerkin kuvia*
"But I don't know how."

Et voilà! Eihan siita mitaan tullut. Nainen opasti mut tiskille :D Siina sitten kysyin taas etta puhuuko englantia ja vastasi etta vahan. Sain kuitenkin ostettua postimerkkeja, hyva mina! Taytyy vaan toivoo etta ostin seka kortteja etta merkkeja tarpeeks, mut hyvassa lykyssa joudun viela ostaa lisaa :D

Ihan vaan 20 korttia ja merkkia :)) "Vain elamaa, ei sen enempaa". Mutta lahetettavien lista on pitka! Joten tanaan onkin sitten kiva iltapuuha mulla.. Tarkkailkaa siis postianne, pahaa-aavistamaton ranskalainen kartonginpalanen saattaa ilmestya postilaatikkoonne milloin tahansa...

MUAHHHAHAHAAAAA!!!!