Home Sweet Home

Lainatakseni iskän lempilaulun sanoja hieman muunneltuna: "Olen kotona taas, täällä kylmässä maas, missä ihmiset maitoa juo".

Eli mä olen saapunut kotio, vihdoinkin! Pitkä reissu takana, 12 tuntia matkailua.

Herätys klo 8.00, jotta kerkee varmasti kerkee valmistautuu ennen ku noutaja saapuu klo 9. Tosin eräs häiriköi mua jo viittä minuuttia ennen herätystä. Törkeetä. Ja kaiken lisäks nouto tuli lähinnä 20 minuuttia etuajassa. Mut tavarat sain kivasti tavarat tungettua, nimenomaan TUNGETTUA, mun kasseihin. Kotivaa'an kanssa punnittuna iso laukku painoi 27 kiloa :') Ja lisänä vielä noi kolme pikkukassia...

Mun tavararöykkiöni ^^

Jaaaaa kaiken lisäks Rudy oli antanu jonkun pussillisen erilaista Vendee-kamaa, eli joo kiva, tungetaan viela neki sitten mukaan. Siellä oli muun muuassa lippis, t-paita, pari pinssiä ja kynää sekä jotain lappusia ja lippusia.

Ilma oli tosi synkkä, alko matkan varrelle jopa satamaan. Taivas siis itki sen vuoksi ku me lähdettiin, ihan selkeesti.

Hei hei Äityli!

Sataa sataa ropisee...

Oltiin ainakin ajoissa lentokentällä, ei tarvinnu mitenkään panikoida ton lähdon kanssa. Vähän kyllä arvelutti etta tuleeko paljonki ylimääräistä maksettavaa siitä isosta laukusta, mutta tänään oli henkilökunta ilmeisesti sen verran hyvällä päällä että missään vaiheessa ei tullu lisämaksuja :D Ja mä sain ottaa kaikki kolme kassiakin koneeseen, ilman sen suurempia ongelmia. Niissä check-in pisteissä Antoniina riisumaan kengät pois ku niissä oli jotain hälyttävää... :')

Aamupalan paikka. Minä kun en ehtinyt haukkaamaan ennen lähtöä ku yhen pikkusen banaanin ja lasin appelsiinimehua. Mut kyllä oli hyvä leipä! Omnom! 

Tän kertaiset lentohetket ei ollu ihan niin kamalia ku mitä mennessä, mut kuitenki ihan tarpeeks aiheuttaakseen mulle paniikkia, pahoinvointia ja huimausta. Mua etoo jo valmiiks pelkkä ajatuski et parin päivän päästä tarttee lähtee uudestaan :((

Pariisin kentällä meillä oli ihan liikaa aikaa vaihdon välissä, nimittäin melkeen kolme tuntia. Yritä siinä sitten keksiä jotain rakentavaa tekemistä sille ajalle. Itse portille kävely vei sellaset 20 minuuttia, sattus meinaan olemaan ihan jossain toisella puolen kenttää. On muuten halvatun iso paikka.

Mä yritin siinä sitten tasata päänuppiani seuraavaa lentoa varten, mutta ei kyllä onnistunu kauheen hyvin. Koko ajan vaan päässä heitti ja yökötti. Yritin lukea yhtä kirjaa,  minkä mun vara-äitini oli ostanu läksiäislahjaksi. Täytyy myöntää että se on hirmumielenkiintonen! Siinä kerrotaan Vendeen alueen kaupungeista ja niiden historiasta, oi ihana :D

Nii ja se on vieläpä englanniksi, ymmärrän jopa mistä puhutaan!

Pariisin kentällä oli tuollainen zen-rauhoittumishuone.

Oli muuten ihanaa kuulla pitkästä aikaa suomen kieltä. Paikalla kun sattui olemaan muitakin suomalaisia kotiin päin menossa, niin höpöttelivät jonkun verran. Koti, here we come! Tällä toisella lennolla tarjoiltiin pientä välipalasafkaa, eli kolmioleipiä ja juotavaa. Päätin sitten kuitenkin syödä ku en ollu varma johtuiko huonovointisuus lentämisestä vai syömättömyydestä, kenties jopa molemmista.

Mutta senkin jälkeen oli vielä puolitoista tuntia aikaa ennen kotikentälle saapumista... Luojan kiitos onnistuin nukahtamaan sen verran pitkäksi aikaa että loppu olikin sitten jo parempaan päin. Pahoinvointi oli hellittäny jonkun verran sen nukkumisen aikana, mutta pääkoppa saneli edelleen vastalausetta ilmassa kieppumiselle.

Se on hauskaa miten moni kappale voi olla oikein sopiva aihepiiriltään tietyissa tilanteissa. Nimittäin kun jossain vaiheessa meidän lentoja tokaisin Antoniinalle et "ihmisiä ei ole luotu lentämään" niin hän vaan alkaa hyräilemään "Minä olin lentäjän poika..." Jesh. Ja kun mp3:sta kuuntelin, niin sieltä sai poimittua ainakin kaksi oivaa kohtaa: "Jos mulla olisi sydän, kuolisin tähän" sekä "I'm hyperventilating". Että näin.

Pikkuhiljaa alettiin olemaan jo Helsingin lähistöllä, ja alettiin laskeutumaan. Taivas oli tosi pilvinen, mutta sieltä yläilmoista katsottuna näytti ensin olevan tosi aurinkoista, lisää laskeuduttuamme alkoikin jo hämärtää kivasta ja maisemat oli jonkinasteisen sumun peitossa. Kannustava kotiinpaluu. Me oltiin varmaan tosi fiksun näkösiä koko päivän ajan ku oltiin laitettu aurinkolasin pään päälle ettei mene hajalle, ja sit sää on vähän tollanen sateinen, sumuinen, hämärä... Jesh!

Auringonlaskun viimeisiä säteitä laskeutumisen yhteydessä..

Vihdoin ja viimein tutunnäköistä maisemaa! Tervetuloa Suomeen!

Antoniinan rakas oli häntä vastassa ja he sitten lähtivät siitä Espoota kohti, minä jäin yksikseni ulos odottamaan bussia, joka lähtisi vasta kolmen vartin kuluttua. No mutta hei, onneks oli puhelin ni tottakai piti lupaus pitää ja soittaa yhdelle kaverille, joka kovin oli jo mua kaivannut :)) Siinähän se odottelu meni varsin mukavasti.

Bussimatka tuntui kestävän ikuisuuden! Eihän siinä varmaan muuten mitään ongelmaa olis ollukaan, mutta kun olo ei ollu mikään maailman paras ni hinku kotiin oli hyvin hyvin suuri. Mutta hienosti tuli kestettya se bussireissu. Plus viela taksimatka. Kotona oven aukaistuani vastaan leyhähti raikas viemärintuoksu <3 Ai miten niin vessanpönttö oli ehtiny kuivua näiden noin puolen vuoden poissaolokuukausien aikana? Huuuups.

Ja eikun koneelle. Tässä vaiheessa voin sanoa että en vastaa kirjoitusvirheistä. On muuten suhteellisen hankalaa opetella taas uudestaan näiden kirjainten ja merkkien paikat, etenkin ääkköset tuntuu luonnistuvat hirveen sujuvasti... Mun onnekseni kaikki näyttää säilyneen ehjänä, jopa ne kolme viinipulloa! Mut nekin ehkä vaan sen takia ku oli sen verran tiiviisti pakattu kassi ettei voinu paljoa heilua siellä, jos ollenkaan.

Ai että kuinka paljon tavaraa siellä oli? No näin paljon:

Nii-i...

Vielä kun saisi siivottua ne pois tosta lattialta... Olis ihan kiva. Ehkä mä jätän huomiselle, kello alkaa olemaan jo sen verran paljon ja pian täytyy mennä kouluunki jo :D Tosi virkeenä ja kaikkee. Uhhuh. Jos vaikka kokeilis ottaa särkylääkettä ja mennä nukkumaan, tuntuu meinaan edelleenki tosi heiluvalta ja huojuvalta tää olotila, ei yhtään kiva. Musta tuntuu että mulla on vähän turbulenssia meneillään...

Se oli sitten tällä erää varmastikin tässä. Vielä kuitenkin ajattelin laittaa pari postausta, joten tarina ei ole vielä ohi. Mutta pian...